Syyllisyys ja anteeksianto
Kuva © Nirmal Noel
"Anteeksiantava ja laupias on Herra, hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä." Ps. 145:8
SyyllisyysSyyllisyydentunteet ja ahdistus
Syyllisyydentunteiden syitä
Syyllisyydestä vapautuminen
Syyllisyys ja häpeä
Anteeksiantaminen vai tuomitseminen
Anteeksisaaminen
Uusia näkymiä
Syyllisyys
Olemme todenneet, että elimistö reagoi jokaiseen tunteeseen erilaisella tavalla. Viha tuottaa energiaa, suru kuluttaa sitä ja tekee elimistön raskaaksi ja hitaaksi. Myös tunteiden taustalla olevat tarpeet ovat erilaiset. Tässä kirjeessä käsittelemme syyllisyydentunnetta.
Sekä suru että pelko ovat todellisia tunteita. Suru voidaan parantaa jakamalla menetys toisen ihmisen kanssa tai ilmaisemalla se esimerkiksi itkemällä. Pelko on osoitus turvan ja toisen ihmisen läheisyyden tarpeesta. Kun hyväksymme nämä tarpeet, katoaa osa siitä tuskasta, jonka nämä tunteet tuovat.
Myös syyllisyydentunne kertoo psyykkisestä tarpeesta. Se on yhteydessä sellaisen normin rikkomiseen, jonka mukaan tavallisesti toimii ja jonka mukaan uskoo toimivansa myös tulevaisuudessa. Se tulee siitä, että on toiminut/toimii vastoin omaa vakaumustaan.
Syyllisyydentunne ei häviä, ellei asiaa selvitetä. Selvitys tapahtuu sisällämme ja se tekee yhtä kipeää riippumatta siitä, tietävätkö muut asiasta vai eivät. Joissakin piireissä syyllisyydentunne on pyritty leimaamaan neuroottiseksi käyttäytymiseksi. Niin ei kuitenkaan ole. Syyllisyyden tunteminen on luonnollista tietyissä tilanteissa. Kun poikeamme eettisistä arvoistamme ja moraalisista periaatteistamme, syyllisyyden tunteminen on osoitus siitä, että olemme terveitä.
Syyllisyydentunteet ja ahdistus
Syyllisyydentunteet ovat mahdollisia myös silloin, kun ei ole tehnyt mitään väärin. Se ei merkitse sitä, etteikö tunne olisi aito, vaan sitä, että käsitys oikeasta ja väärästä on subjektiivinen eikä sen tarvitse olla suhteessa ympäristön normeihin.
Monet elävät syyllisyydentunteen ahdistamana käsittämättä, mistä tunne on saanut alkunsa. Heillä on kuitenkin alitajuinen tunne siitä, että syyllisyydentunne katoaa, jos he tunnustavat ja sovittavat syyllisyytensä. Sellaista syyllisyydentuntoa, joka ei ole yhteydessä sisäisten tai ulkoisten normien rikkomiseen, voidaan sanoa vääräksi. Se voi olla yhtä voimakas ja kivulias kuin todellinen syyllisyydentunne, mutta sitä ei voi poistaa tunnustamalla.
Väärä syyllisyydentunto saa aikaan myös vääriä tunnustuksia. Kun poliisi tutkii lehdistössä suuren julkisuuden saanutta murhaa, saattaa useampi kuin yksi soittaa poliisille ja ottaa vastuun murhasta. Sellaisessa tapauksessa tutkijat pitävät osan rikoksen yksityiskohdista omana tietonaan. Kun sitten ilmoittautunutta kuulustellaan, näiden yksityiskohtien avulla on helppo todeta, onko kysymyksessä todellinen murhaaja vai joku muu.
On mahdollista kokea syyllisyydentuntoa myös toisen ihmisen kuoleman aiheuttamien tunteiden vuoksi. Eräs nainen auttoi sairasta äitiään kaksikymmentä vuotta. Tämä oli tavallista vaativampi. Kova työ ja unettomat yöt useiden vuosien aikana johtivat siihen, että tytär tunsi äidin kuollessa helpotusta. Hän järkyttyi tästä, koska ei tiennyt, että ihminen voi tuntea sekä surua että helpotusta samanaikaisesti. Sen sijaan hän tunsi syyllisyyttä siitä, että hän oli iloinen tuntiessaan itsensä vapaaksi.
Syyllisyydentunteiden syitä
Monet ovat kasvaneet ympäristössä, joka tarjoaa runsaasti tilaisuuksia väärän syyllisyyden tuntemiseen. Näin tapahtuu, jos ympäristö kieltää vihan tunteet. Suuttumusta ei saanut ilmaista vaan tunne täytyy tukahduttaa mahdollisimman nopeasti. Sellaisessa tilanteessa koetaan syyllisyyttä sekä vihastumisen että sen tukahduttamisen vuoksi.
Emme voi kokea aitoa syyllisyyttä silloin, kun rikomme toisten meille asettamia normeja. Jos taas joku pyytää meitä tekemään sellaista, jota emme itse haluaisi tehdä, voimme pelosta tai heikkoudesta olla tekevinämme niin omasta halustamme. Mutta niin ei käykään. Jälkeenpäin joka kerta ajatellessame tilannetta tunnemme syyllisyyttä. Olemalla rehellisiä ja rohkeita, voimme estää vastaavanlaisten tilanteiden muodostumisen.
On myös sellaisia, jotka tuntevat syyllisyyttä joka kerta, kun televisiossa kerrotaan nälänhädästä esimerkiksi Afrikassa. Ei ole väärin, että omassa maassa on ruokaa yllin kyllin. On kuitenkin mahdollista kokea tekevänsä väärin, ellei tee mitään autaakseen niitä, jotka kärsivät ja joilla on vaikeaa. Juuri tämä on oikea tie vähentää syyllisyydentunnetta. On toimittava vakaumuksensa mukaan.
Toivottavasti nämä esimerkit auttavat selvittämään, että syyllisyydentunteessa ei ole kysymys mistään selittämättömästä ja mystisestä asiasta. Syyllisyyden ymmärtäminen on mahdollista aina, kun sille löytyy syy. Se olisi pyrittävä selvittämään, jotta sen lähettämät viestit saisivat merkityksen.
Syyllisyydestä vapautuminen
Kaikki tietävät, miltä syyllisyydentunteet tuntuvat. Ne tekevät kipeää. Monet pyrkivät niistä eroon olemalla välittämättä niistä ja toivovat, että ne häviävät itsestään. Mutta valitettavasti niin ei aina käy. Aivan kuten muut vaikeat selvittämättömät tunteet, ne saattavat juurtua elimistöön ja aikaansaada ongelmia. Rauhattomuus, raskas olo ja keskittymisvaikeudet ovat oireita, jotka kertovat, ettei omatunto voi hyvin.
Edes hyvä ruoka ei maistu silloin, kun ihmistä painaa syyllisyys. Ilmaisu "kantaa syyllisyyttä" kertoo eräästä tähän tunteeseen liittyvästä fyysisestä oireesta. Monet tuntevat syyllisyyden painon ja usein siihen liittyy kulkeminen selkä kumarassa pää maata katsoen.
Oikeasta todellisesta syyllisyydentunteesta on vain yksi keino päästä eroon: syyllisyyden tunnustaminen ja anteeksiannon vastaanottaminen. Tämä keino ei ole vain kristittyjä varten. Ei edes lääketieteellis-psykologisella tasolla ole tarjolla muita vaihtoehtoja.
Kaikkien kipeää tekevien tunteiden täytyy tulla ilmaistuiksi, ennen kuin niistä voi päästä eroon. Kun toiselle kerrotaan kaikki se, mikä tekee kipeää, kipu häviää. Poliisi joutuu kerta toisensa jälkeen kohtaamaan ihmisiä, jotka tulevat ja tunnustavat rikoksia, joita he ovat tehneet vuosia aikaisemmin. Kukaan muu kuin syyllinen ei tiedä niistä, mutta tukahdutettu selvittämätön syyllisyydentunne ei häviä, ennen kuin totuus tuodaan esille, maksoi mitä maksoi. Sen jälkeen kun tunne on ilmaistu sanoin, tuntuu paljon paremmalta.
Syyllisyys ja häpeä
Käytämme usein näitä molempia sanoja merkitsemään samaa, mutta luonteeltaan ne kuitenkin ovat aivan erilaisia tunteita. Syyllisyydentunne vaatii syyllistä
* olemaan avoin
* tunnustamaan
* etsimään yhteyttä toisiin ihmisiin
* pyytämään anteeksiantoa
Häpeäntunne sitävastoin suuntautuu sosiaalista ympäristöä vastaan ja keskittyy enemmän siihen, saako joku tietää siitä, mitä on tapahtunut. Toisten kanssa eläminen on mahdollista vain, ellei kukaan tiedä asiasta. Häpeäntunne saa syyllisen
* sulkeutumaan itseensä
* kieltämään
* peittämään
* välttämään läheisyyttä ja ihmissuhteita
* poistumaan paikalta
Ilmaukset "Häpesin niin, että olisin voinut kuolla" tai "Häpesin niin, että olisin voinut vajota lattian alle" osoittavat pohjalla olevaa asennetta, kun tapahtuu jotain sellaista, jota todella häpeämme. Tunne tekee sekä kipeää että sitä on vaikea poistaa. Häpeää ei voida antaa anteeksi, koska sitä ei voidan tunnustaa.
Anteeksiantaminen vai tuomitseminen
Jos häpeä on elämässämme voimakkain tunne, meidän pitää lakata häpeämästä. Sen sijaan meidän tulee astua esiin ja tunnustaa syyllisyytemme. Jos olemme rikkoneet jotakin hyväksymäämme normia, johon uskomme ja jota aiomme arvostaa tulevaisuudessakin, voimme pyytää anteeksiantoa ja muutosta.
Yhteiskuntatieteilijät voivat osoittaa monia esimerkkejä siitä, millä tavoin häpeäntunne on vahingollinen. Tässä muutamia:
Vanhoillisessa korkeakirkollisessa ympäristössä tutkijat totesivat lähes kaikkien kärsivän häpeäntunteista ja tuskin kenenkään syyllisyydentunteista. Kun eräs 18-vuotias tyttö tuli raskaaksi, hänet ja hänen poikaystävänsä sysättiin syrjään ja merkittiin polttomerkillä, koska he olivat rikkoneet ryhmän normeja vastaan. Lapsi, joka syntyi, joutui myöhemmin kiusaamisen ja pilkan kohteeksi, ja häntä pahoinpideltiin. Häpeän kantaminen kesti koko elämän ajan. Useissa tapauksissa häpeä seuraa sukupolvelta toiselle.
Yhteiskunnissa, joissa häpeäntunne on hyvin voimakas, itsemurhat ovat tavallisia. Tilanteesta ei ole ulospääsytietä, sillä häpeää ei voida ottaa pois ilman, että koko henkilö häviää.
Sama mistä edellä kerrottiin voi tapahtua myös sellaisessa ympäristössä, jossa syyllisyydentunne on suurin tunne. Tällaisesta on esimerkkinä eräs värillisistä kristityistä koostuva seurakunta Chicagossa. Myös siellä nuori tyttö tuli raskaaksi vastoin selvää seurakunnan käytäntöä. Siellä "syytetyt" kutsuttiin seurakunnan johtokunnan eteen. He tunnustivat virheensä ja pyysivät ja myös saivat anteeksi.
Koko seurakunta hyväksyi anteeksiannon eikä kukaan enää syyttänyt heitä millään tavalla. Kaikki oli unohdettu. Seurauksia ei voitu välttää, mutta koska nuoret olivat toimineet syyllisyystasolla, tunnustaneet ja saaneet anteeksi, ei äitiä eikä lasta myöhemminkään pilkattu. Häpeäntunteeseen verrattuna syyllisyydentunto on sekä hyvä että hyödyllinen, siksi, että se johtaa asiantilan korjaamiseen ja uuteen alkuun.
Anteeksisaaminen
Syyllisyydestä voidaan päästä pyytämällä anteeksi, mutta usein se merkitsee myös vastuun ottamista aiheutetusta vahingosta. Jos kyse on anastetuista rahoista, rahat on palautettava takaisin. Anteeksisaaminen voi tapahtua muutamassa sekunnissa, mutta asiantilan korjaaminen voi viedä pitkänkin ajan.
Syyllisyyden tunnustaminen ja anteeksisaaminen kuuluvat kristityn elämään. Raamatussa sanotaan, että jos pahat teot tunnustetaan, ne annetaan anteeksi ja unohdetaan. Jeesuksen kuolema ristillä on vakuus siitä, että kaikki väärät teot ja synnit on mahdollista saada anteeksi. Jumala on aina valmis aloittamaan meidän kanssamme uudelleen alusta. Sellainen elämänasenne tekee elämästä rikkaan. Se antaa ilon elämään.
Joidenkin mielestä se, että puhumme syyllisyydestä emmekä häpeästä, tekee helpoksi päästä eroon synnistä. Se on totta. Anteeksiantoa emme voi koskaan ansaita. Siksi ennen kuin voidaan saada anteeksi, tarvitaan todellista rakkautta. Anteeksiantamuksessa aito katumus kohtaa aidon rakkauden.
Uusia näkymiä
Tämä on kurssimme viimeinen kirje. Kahdeksassatoista kirjeessä olemme etsineet keinoja säilyttää ruumiin ja mielen terveys. Kurssin alussa totesimme, että terveys käsittää sekä fyysisen, henkisen, sosiaalisen ja hengellisen alueen. Kurssimme on käsitellyt pääasiassa kolmea ensimmäistä aluetta. Hengelliselle alueelle ei ole annettu kovinkaan paljon tilaa. Jos haluat tutustua enemmän tätä aluetta käsitteleviin aiheisiin, ota yhteyttä Media7:n kurssitarjontaan.
Kurssin päätteeksi sopii Raamattuun kirjattu Johanneksen tervehdys: "Rakas ystävä, toivon, että sinulle kuuluu joka suhteessa hyvää ja että olet terve; sisäisestihän sinulle kuuluu hyvää" (3. Joh. 2).
KYSYMYKSIÄ
1. Minkälaisia syitä syyllisyydentunteille löytyy?
2. Miten häpeä eroaa syyllisyydentunnosta?
3. Kuinka ihminen voi saada anteeksi?
Ilmoittaudu Elämää ja terveyttä -kurssille Media7 Raamattuopistossa tästä. Voit saada sen suorittamisesta todistuksen.
